torstai 30. toukokuuta 2013

KosketusnäyttöTV ja opinnäytetyöseminaari

Opinnäytetyön esittäminen kuuluu oleellisena osana ammattiin valmistuvan tehtäviin. Kaikilla aloilla ei nykyisin vaadita kirjallista osuuttaa työstä, mutta tieto- ja viestintätekniikassa tekstin tuottaminen kuuluu niin oleellisena osana ammattiin, että kirjallinen dokumentointi vaaditaan. Dokumentaatio opinnäytteestä tulee tehdä Esedun asiakirjapohjalle ja siitä tulee löytyä kansilehti, sisällysluettelo ja lopusta lähteen. Mukaan on hyvä laittaa myös mahdolliset liitteet.

Datanomien kevään 2013 opinnäytetyöseminaarissa jätimme kosketusnäyttöTV:n täkyksi luokkaan jossa esitykset pidettiin. Aluksi halukkaita laitteen käyttäjiä ei ollut, mutta kuinka ollakkaan kolme opinnäytettä esiteltiin TV:n kautta.

Pienoisia teknisiä haasteita tuli opiskelijoille eteen, mutta he selvisivät niistä itse, niin kuin datanomin pitääkin.

Kaikki uusi teknologia innostaa nuoria kokeilemaan ja niin tässäkin. Nyt nämä työelämään pyrkivät datanomit ovat saaneet pienen lisähöysteen mukaansa tekniikasta, jota ei ehkä aivan kaikkialla pääse kokeilemaan.

Tieto- ja viestintätekniikka, datanomit

Tuija Jaakkola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti